tiistai 9. huhtikuuta 2013

Oletko saamaton laiskuri? Minä olen.

Minulla on rakennusalan yritys ja työni painottuu kesään ja syksyyn. Näin tavella sitten hion konseptia ja yritän tehdä kaikkea mitä silloin pitäisi tehdä kun on aikaa.

Olen talvella lueskellut kaikenlaista opasta ja markkinointikikkaa. Nyt olisi se aika kun markkinointikikat pitäisi sovittaa oman yritykseni käyttöön. Mutta kun ei nappaa, ei sitten pätkääkään. Tiedän, että niistä kaikista olisi hyötyä, ainakin osasta. Oppaita on kiva lukea, mutta kun pitäisi tehdä itse jotain niin kiinnostus loppuu.

Päässä alkaa pyörimään kaikenlaista tekemätöntä asiaa ja ahdistusta pukkaa. Tänään muistin, että minullahan oli TO DO -lista niihin asioihin. Otin sen esiin ja huomasin, että sain siirtää muutaman asian tehtyjen joukkoon. Lisäsin muutaman tekemistä vaativan asian ja mieleni rauhoittui hieman. Oli palkitsevaa huomata kuinka paljon olin jo tehnyt. Palkitsin itseni välittömästi kupillisella kahvia.

Tämän verran halusin avautua. Oikeastaan mitään suurempaa en tällä kertaa osaa sanoa. Tee edes yksi asia päivässä ja sekin on parempi kuin ei mitään.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...