keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Näin ansaitset brändillä omaisuuden

Todistin brändimarkkinoinnin sadonkorjuuta viikonloppuna ystäväni luona. Ystäväni maksoi brändistä saman verran kuin pelkkä bulkkituote olisi maksanut. Eli siis kaksi kertaa bulkkituotteen hinnan brändätystä tuotteesta. Silmääkään räpäyttämättä. Ilmiö oli todella vaikuttava ja tutkin tapausta hieman syvällisemmin aikomuksenani oppia ja tulla rikkaaksi.

Luin tai siis aloitin joskus lukemaan brändimarkkinoinnista tehtyä kirjaa, joka oli varmasti todella vakavasti ja huolellisesti tehty. Ehkä se perustui jopa akateemisiin tutkimuksiin joita kirjassa sitten puljattiin ja veivattiin. En muista sen tarkemmin, koska nukahdin kesken lukemisen. Brändi on jotain todella hohdokasta, arvokasta ja vaikeaa tavallisille ihmisille. Vain korkeasti kouluttautuneet ammattilaiset voivat ymmärtää sen rakentamista ja tavalliset ihmiset voivat vain lähinnä pilata sen. Tällaista mielikuvaa vakavissa julkaisuissa monesti tarjotaan.

Mutta kuinka ollakaan tarinamme bisnesvelho ei luultavasti ole lukenut yhtäkään brändinrakennuskirjaa, vaikka omistaa Suomen isoimman brändin omalla alallaan. Tai oikeastaan hän on brändi itse kuten vaikkapa Virgin ja Richard Branson. Ensimmäinen huomioini on, että mies ei ole käyttänyt pesoakaan brändimarkkinointiin. Se on siis parhaimmillaan ilmaista! Itse asiassa hän ei käytä tuotteensa markkinointiin lainkaan rahaa. Voi luoja mikä kroisos olisi kyseessä jos välillä myyntiä kiihdytettäisiin euroilla, vaikka vähän salaisesti.

Seuraava huomioni on, että mestaribrändääjämme ei suojele brändiä lainkaan. Hän lähinnä yrittää tahria siitä liikaa kiiltoa pois aina kun on mediassa. Hänellä on mielipiteitä, hän kertoo ne selkä suorassa ja ne ovat niin rajuja, että korkeintaan promille ihmisistä voi olla jollain tasolla samaa mieltä. Monet pitävät häntä hulluna ja yhtä monet vihaavat häntä. Hänen brändinsä siis aiheuttaa tunteita, jotka kuohuvat kuin     Imatrankoski keväällä. Mutta siinä mielestäni ollaankin jo homman ytimessä. Syntyy välitön tunnemyrsky heti kun brändin nimi kuullaan. Ei esittelyitä, ei mainospuheita - pelkkä nimi riittää.

Eli jos luot brändiä niin ole jotain mieltä ja kerro mielipiteesi kaikille halukkaille aina kun voit ja lopun aikaa niille ketkä eivät halua sitä kuulla.

Toki herran mielipiteet myös tukevat vahvasti brändiä ja tekevät mielikuvasta aidon. En tiedä miten homma toimisi, jos syvästi kotikirkkoaan ja kristinuskoa mielipiteillään ylistävä henkilö pyörittäisi Eroa kirkosta -sivustoa.

Ole aito, särmikäs itsesi ja toimi edes suunnilleen kuin saarnaat.

Olin siis ystäväni luona ja ovikello soi. Ystäväni vaimon piti tulla kotiin niihin aikoihin ja mies meni avaamaan ovea. Oven takana ei ollutkaan vaimo vaan itse brändäysmestari. Hieman yllättyneenä ystäväni kuitenkin kuitenkin muisti tervehtiä ja herra oven takana tiedusteli maistuisiko trendikäs ja huippulaatuinen luomulähiruoka näin kotiin tuotuna. Tätä sanamuotoa ei tarvinnut käyttää, sillä kaikki oli jo leivottu sisään brändiin. Pelkkä "Kiinnostaisiko ***a?" riitti. Ystäväni vastasi, että ottaa kilon vaikka ei edes tiennyt tuotteen tarkkaa hintaa. Harvinainen brändituote oli tarjolla yhkäpä viimeisen kerran hänen elämässään, totta kai hän halusi sitä.

Herra heitti pienet small talkit ja lähti sitten autolle päin. Hetken kuluttua apumies toi tuotteen ja alkoi periä maksua. Ystävälläni ei ollut käteistä varattuna, koska kaikki tapahtui aivan yllättäen. Mutta ei hätää - apumies vetäisi taskustaan lappusen, jossa oli tilinumero ja kirjoitti siihen loppusumman. Tässä olkaa hyvä ja hyvää päivän jatkoa. Ei laskua ja uhkauksia perintätoimista maksuajan jälkeen. Ei viitenumeroa. Pelkkä tilinumero ja hinta. Kuinka hienostunutta.

No kuka tämä salaperäinen huippuraaka-aineen perään vannova mies sitten oli? Jyrki Sukula? Tomi Björk? Heikki Ahopelto? Markus Maulavirta?

Brändikeisari oli Pentti Linkola, joka myi kalastamaansa kuhaa 12 euron kilohintaan kun muut kalastajat saavat bulkkikuhastaan 5 euroa kilolta.

Linkolan kuhat ovat ainutlaatuisia. Siksi ne voisivat hyvin maksaa paljon enemmänkin. Siis todella paljon. 81-vuotias ultravihreä toisinajattelija, joka asuu järven rannalla pienessä mökissä 1800-luvun tyyliin ilman mitään nykyaikaisuuksia (yksi lukulamppu kuulemma on). Kalat hän hakee hevoskyydillä jäätä pitkin verkoiltaan. Shampanjaa, Beluga-kaviaaria ja Linkolan kuhaa - siinä voisi olla venäläisen oligarkin illallisainekset.


maanantai 3. helmikuuta 2014

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

torstai 2. tammikuuta 2014

Miksi parisuhde ja raha on niin hankala yhtälö?

Jotenkin sitä vaan ei innostu aina samalla tavalla kuin joku toinen jostakin asiasta. Olipa ympäripyöreää. Eli oikesti tarkoitan, että en syty heti kaikista vaimoni ideoista ja haluaisin tietää miksi, koska hänelle tulee siitä paha mieli. Paha mieli tulee siksi, koska tätä tapahtuu aika usein.

Olen perheemme kontrollifriikimpi osapuoli. Yritän pitää lankoja käsissäni ainaki teknisissä ja talousasioissa. Yleensä kun kuulen uudesta ideasta peilaan sitä näihin realiteetteihin nähden. Se on varmaankin hänen kannaltaan todella latistavaa ja hän pohtiikin monesti miksi edes vaivautui.

Oikeastaan kun ajattelen tarkemmin niin suurin mörkö on raha. Mietin tekniseltä puolelta esimerkiksi hankintojen kestävyyttä ja siinä minua kiinnostaa pohjimmiltaan rahanmeno. Haluan hankkia kestävää ja laadukasta, jotta rahaa säästyisi joskus tulevaisuudessa kun ei tarvitse taas hankkia uutta tavaraa. Se tyyli tietysti maksaa enemmän ja ahdistun, koska kuukausittain käytettävissämme oleva rahamäärä on aika pieni.

Pidän ennustettavuudesta ja suunnitelmallisuudesta. Minun olisi helppo elää jonkin tietyn budjetin mukaan, vaikka tästä viisi vuotta eteenpäin. Kuulostaa näin kirjoitettuna todella tylsältä elämältä. Ja aika idealiselta. Elämähän ei ole tosiasiassa kovinkaan ennustettavaa. Haluan siis itsekkäästi pysyä jossakin itse luomassani muotissa ja minua ärsyttää kun en saa pysyä siinä. Minua myös pelottaa rahojen yht'äkkinen loppuminen. Jos en olekaan ottanut jotakin huomioon.

Äärimmäisyyksiin vietynä jatkuva kituuttaminen ja varmistelu johtaa liikkeen pysähtymiseen. Mitään ei tapahdu, koska voi sattua jotakin ikävää. Toisaalta täydellinen innostuminen sokaisee riskeiltä. Jokin näiden välimaastosta olisi hyvä.

Yksi hyvä tapa olisi pitää kirjaa tuloista ja pakollisista menoista ja loput voisi käyttää inspiraatioihin. Käyttämääni Danske Bankin verkkopankkiin on tullut mukava uudistus, joka tarjoaa mahdollisuuden kategorisoida rahaliikennettä hyvinkin tarkasti. Näen helposti vaikkapa ruokakaupoihin kuluneen summan tietyltä kuukaudelta. Verkkopankin ominaisuutta käyttäen voisin laskea keskimääräisen kuukausikulutuksen pakollisille menoille ja joka kuukausi tästä yli menevän summan voisi laittaa vaikka eri tilille käytettäväksi mihin sitten haluammekaan. Tällainen järjestely itse asiassa minulla olikin aiemmin kun olin kuukausipalkalla töissä, mutta yrittäjäksi ryhtyessäni se ei enään toiminut helposti tulojen vaihdellessa.

Pitääkin yrittää elvyttää vanhaa konstia. Ja innostua enemmän eikä vain nähdä mörköjä.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...