torstai 3. tammikuuta 2013

Trendit ja markkinat Suomessa vuonna 2013

hddod /  Flickr

Aamulehdessä oli itsenäni kiinnostava artikkeli 2.1.2013 otsikolla "Tältä näyttää kuluttajan vuosi". Juttuun oli haastateltu neljää kuluttajamarkkinoita lähellä olevaa ammattilaista: Stefan Nilsson, Nermin Hairedin, Mika Aaltonen ja Lisa Sounio.

Stefan Nilsson:

Aitous on nouseva trendi. Aitous näkyy ruuan terveellisyydessä ja hitaasti valmistuvana slow foodina. Tilapäisesti auki olevat pop-up-kaupat yleistyvät. Protestointi on trendikästä, samoin sporttisuus. Tuotteissa esiintyy hajontaa siten, että kaikki on joko halvempaa tai kalliimpaa. Kaupunki- ja kotiviljely yleistyy.

Nilsson oli kertonut toimittajalle muutamia muitakin asioita, mutta en oikein ymmärtänyt niitä, joten yllä  ne jotka pysyivät käsittelykykyni rajoissa. Tuosta aitoudesta olen samaa mieltä. Siinä on mielestäni kysy siitä, että ollaan kyllästytty kaiken maailman kusetuksiin. Ollaan valmiita tinkimään hienouksista ja ominaisuuksista kunhan meininki on aitoa. Se taas näkyy tuossa kotiviljelyssä. Siinä voi ainakin olla varma tuotteen alkuperästä, vaikka helppoudesta joutuu tinkimään (vertaa tomaatin ostaminen kaupasta).

Ravintolaruoka on nykyään teollista ja siksi nopeaa valmistaa. Ravintolat ovat ketjuuntuneet eikä ruuan laadusta voi enää olla varma. Päätään nostaa siksi laadukas ruoka hyvin tehtynä. Varjopuolena ruokaa joutuu odattamaan kauemmin ja se luultavasti myös maksaa enemmän. Kotiin ostetaan valmisruokia vähemmän, esimerkiksi Saarioinen supistaa jo nyt henkilökuntaansa tästä syystä. Vastaavasti ruokaa laitetaan enemmän itse. Sian voi korvamerkitä porsaana itselleen ja ostaa sen sitten teurasvaiheessa valmiiksi paloiteltuna. Välissä voi käydä tilalla ruokkimassa ja silittelemässä omaa possuaan. Kanoja vuokrataan kotipihoihin munimaan.

Kaikki edellämainittu on jo osittain protestointia. Protestointi liittyy myös aikojen huonontumiseen. Kuka nousukaudella huutelisi. Hajonta näkyy myös mielestäni siinä, että osa kuluttajista on valveutuneempia ja toiset taas kulkevat entistä enemmän laput silmillä sinne minne muut ohjaavat. Valveutuneet panostavat laatuun ja toiset määrään.

Mika Aaltonen

Henkisen hyvinvoinnin hoitamisesta tulee kasvava markkina. Halutaan uudenlaista hengellistä toimintaa kirkon sijaan. Ihminen motivoituu enemmän itsenä toteuttamisen kautta. Vuorovaikutuksen lisääntyminen esimerkiksi opettaja-oppilas tai tuottaja-kuluttaja asetelmassa. Alhaalta ylöspäin organisoituminen noustee. Yhteiskunnan kontrolliin perustuvan ajattelun väheneminen. Oppimisvastuun siirtäminen oppilaille kouluissa. Ongelmanratkaisukyvyn opettaminen, vähennetään ulkoa opettelua.

Todella positiivista ja toivottavaa kehityskulkua. 

Lisa Sounio

Sounio ohjeistaa markkinoijia, mutta selkeitä vuoden 2013 nousussa olevia trendejä ei oikein irtoa. Ikääntyvistä massoista pitäisi ottaa enemmän irti markkinointimielessä. "Ikääntyvillä on uskallus tehdä mitä vaan. He ovat lojaaleja ja he käyttävät paljon aikaa. Heille tärkeitä ovat kauneus, aitous ja rehellisyys."

Kyllähän tätä on jo pitempään toitotettu, mutta ehkä ei niinkään toteutettu. Jotenkin näin nuorena on vaikea samaistua iäkkäämpien asemaan. Arvot ja elämäntavat kun tuntuvat välillä niin kaukaisilta. Mutta mikä ryhmä voisi todellisuudessa muodostaa paremman asiakaskunnan kuin ikääntyvät. Talot maksettu, perinnöt saatu, aikaa harrastaa, mutta toisaalta ei enään fyysistä kuntoa tehdä kaikkea itse.

Nermin Hairedin

Hairedin on työkseen Nokian digimarkkinointijohtaja ja kertoo siksi verkkokaupankäynnistä ja mobiililaitteista. Ostotapahtuma on hyvin erilainen kuin tavallisessa kauppa-asioinnissa: Katsellaan telkkaria ja surffataan samalla tabletilla. Aloitetaan kaupankäynti ja hoidetaan kaupat loppuun esimerkiksi tietokoneella. Tablettia käytetään korostuneemmin nettisurffailuun kuin tietokonetta. Maailmanlaajuisesti hakukoneisiin tehdyt haut jakautuvat puoliksi tietokoneiden ja mobiililaitteiden kesken, mutta mobiilihaut ajavat vuonna 2013 ohi. 

Tässä puhutaan mielestäni todella suurista trendeistä ja tähän kannattaisi kaikkien kauppamiesten tarttua. Itseäni tämä alue kiinnostaa todella paljon valtavista mahdollisuuksista johtuen. Vuoden 2000 teknobuumi on nyt käytännön toteutuksessa.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...