tiistai 2. kesäkuuta 2020

Valmet Automotive



Valmet Automotive Oy on autojen sopimusvalmistusta harjoittava suomalainen yritys. Yrityksen omistaa kolme tahoa: Kokkiloiden sijoitusyhtiö Pontos, Suomen valtion teollisuussijoitusyhtiö Tesi ja kiinalainen akkuvalmistaja CATL. Yrityksen liikevaihto oli 651 m€ ja henkilöstömäärä noin 4 800 vuonna 2019. Suurin osa henkilöstöstä työskentelee Uudenkaupungin autotehtaalla, jossa valmistetaan Mercedes-Benz henkilöautoja.

Valmet Automotive ilmoitti 11.5.2020, että koronaviruksen aiheuttaman komponenttipuutteen vuoksi seisokissa ollut kokoonpano käynnistetään uudelleen. Kauppalehden uutinen 12.5.2020 "Suunnitelmien mukaisesti tavoitteena on nostaa työvuoroja sekä tuotantomääriä nopealla aikataululla. Muun muassa kesälomien vuoksi molempien tehtaiden on tarkoitus toimia täydellä kapasiteetilla heinä-elokuusta alkaen.”

1.6.2020 Yhtiö kuitenkin kertoi aloittavansa yt-neuvottelut henkilöstön lomauttamiseksi loppuvuoden näkymien vuoksi. Kauppalehden uutinen 1.6.2020: "Valmet Automotiven arvion mukaan tilanne ei palaa kuluvan vuoden aikana koronakriisiä edeltävälle tasolle. Siksi se harkitsee toistaiseksi voimassa olevia ja joissain tehtävissä määräaikaisia lomautuksia. Sopeutustarve ei koske Salon akkutehdasta.”

Tästä voisi päätellä, että Mercedes on ilmoittanut korjaavansa sopimusvalmistustarvetta merkittävästi alaspäin tälle vuodelle. Tuotanto oli ensin reilun kuukauden stopissa komponenttipulan vuoksi, joten tällainen aiheuttaisi päinvastoin tuotantopaineita, mikäli kysyntä säilyisi ennallaan. Nyt siis kuukauden seikakkikaan ei riittänyt tasaamaan kysynnän romahtamista.

Tämä on mielenkiintoinen tieto, kun tiedetään, että Suomen viennistä erilaiset kulkuneuvot muodostavat merkittävän osan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...