Sinulle on valehdeltu.
Pulssisi nousee ja mielenkiintosi herää. Kysymykset pulpahtelevat mieleesi. Vain siksi, että minä halusin niin tapahtuvan. Hyvä, olet nyt tarkkana. Tämä tulee olemaan vaikeaa ja haluat kieltää kaiken ja jatkaa kuin ennenkin. Riippuu sisälläsi olevasta uteliasuuden jyvästä tuletko tekemään asialle jotakin.
Näin on mukava pikku esipuhe käyty läpi. Yritän jatkaa selkeästi ja turhia arvoituksia välttäen. Tämän kertainen kirjoitus käsittelee egoa ja minuutta - asia, joka on askarruttanut minua lapsesta asti. Kiinnostuin psykologiasta muutama vuosi sitten kun yritin saada jotain tolkkua läheisen ihmisen mielenterveysongelmaan. Se alkoi vetämään puoleensa todella voimakkaasti ja aloin tutkimaan muiden lisäksi itseäni.
Olin toiminut välillä hankalissa tilanteissa jälkeenpäin ajateltuna melko oudosti ja jotenkin kauko-ohjattuna, enkä pitänyt siitä. Esimerkiksi riidellessä saatoin kimmastua yhtäkkiä aivan liikaa ja ilman järkevää syytä. En hallinnut itseäni nurkkaan ahdistettuna. Miksi se tapahtui ja kuka minä oikeastaan olin? Dilemma oli suorastaan kiehtova, joskin todella iljettävä. Iljettävä, koska pureuduin omiin henkisiin mätäpaiseisiini. Sukelsin psykologian ja mieleni syövereihin ja olen vasta alussa matkallani, mutta haluan jakaa kanssasi havaintojani.
EGO
Egosta tulee nopeasti mieleen röyhkeä mersulla ajava keski-ikäinen mies. Hän ja hänen valtava egonsa. Eli siis hiljaisella kirjastontädillä on pieni ego?
Ei aivan. Jokaisella ihmisellä on ego ja suurin osa ihmisistä kuolee tietämättä mitä se tarkoittaa ja minusta se on sääli. Kun sinä ajattelet niin pääsi sisällä on ääni, jolla puhut itsellesi, eikö vain? Minä teen niin juuri nyt kun kirjoitan tätä ja sinun äänesi lukee sen. Ääni voi myös puhua vaikka englantia tai muita kieliä, mutta se on silti pääsi sisällä. "Minun ääneni" tai "minä", hmm... Minä. Minä luen tätä. Kuka minä? Se on sinun EGOSI joka tätä lukee ja siinä ei ole mitään pahaa.
Ego on se tietoinen mieli, jolla sinä ajattelet. Ei mitään sen kummempaa. Meillä kaikilla on sellainen ja hyvä niin. Ilman sitä emme pysyisi hengissä tässä fyysisessä maailmassa kovinkaan kauaa. Ihminen kun on todella haavoittuvainen ilman ajattelukykyään. Ajattele jos olisit nyt ulkona pelkkien viettäisi varassa - kauanko selviäisit hengissä?
Loit juuri ajatuksen tyhjästä, koska minä käskin niin. Pystytkö nyt ajattelemaan, että "minä olen minä"? Minä ainakin pystyn. Ääni päässäni sanoo "minä olen minä". Helppoa. Minä sitä ja minä tätä. Minä olen mies. Minä kirjoitan. Ja siinä on maailman suurin huijaus. Sinua kusetetaan oikein huolella, koska se ääni päässäsi et ole sinä vaan sinun egosi. Sinä et ole sama asia kuin sinun ajatuksesi. Sinun ajatuksesi et ole sinä. Ne ovat osa sinua, mutta sinä et ole ajatuksesi.
Äsken käskin sinun ajatella ja päähäsi tuli ajatus tyhjästä. Se ei ollut siellä valmiina odottamassa. Sinä loit sen mielessäsi kaikkine vivahteineen. Se tuli siis tyhjästä ja meni jonnekin. Onko se sinulla nyt tallessa? Eipä taida enään olla juuri se sama ajatus arkistoituna kuin tietokoneella. Ajatukset tulevat tyhjästä ja menevät pois lopullisesti. Se että sinun päässäsi oleva ääni miettii jotakin on vain ajatus. Ajatus, jonka sinun egosi teki sinulle. Kun menet nukkumaan niin myös egosi nukkuu ja silloin alitajuntasi näyttää upeita elokuvia sinulle, et vain aina muista niitä, koska herättyäsi ego on jo hyvinkin pirteänä.
On maagista, mutta myös kovin surullista huomata ettei olekaan se ihminen kuka luuli olevansa. Jos minä en ole minä niin kuka sitten olen? Tämä miete tuli taas egon suusta. Se on utelias ja tahtoo olla koko ajan ohjaksissa. Se haluaa kontrolloida mieluiten kaikkea ja sen perverssein unelma on olla maailman valtias. Mikään muu ei oikeastaan riitä sille. Ego haluaa aina enemmän kuin mitä on nyt. Ego myös loukkaantuu helposti. Kaikki voidaan tarvittaessa tulkita suurena loukkauksena egoa kohtaan.
Tällainen mukava veijari päässämme siis asustaa ja huijaa meitä minkä kerkiää. Onneksi tasapainoinen ihminen tietenkin ottaa tämän huomioon eikä porskuta vain egon varassa. Ja onneksi me kaikki olemme aina tasapainossa?
Muistele onnellisimpia hetkiäsi. Ajattelitko silloin todella intensiivisesti vai annoitko vaan tilanteen kantaa? Onnenhetkistä löytyy todellinen minuus, silloin ego ei suolla ajatusvirtaa jatkuvalla syötöllä vaan on sivuutettu hetkeksi. Mietipä sitä, jatketaan tästä joskus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti